Hakkuutavat monipuolistuvat

HAKKUUTAVAT MONIPUOLISTUVAT 

Kansalaisjärjestöt luovuttavat Avohakkuut historiaan kansalaisaloitteen eduskunnalle 22.10.2019. Aloitteen tarkoituksena on kieltää avohakkuut valtion metsissä ja siirtyä eri-ikäisrakenteiseen metsätalouteen.

Sahateollisuuden viesti on selkeä. Metsänkäsittelymenetelmien monipuolistaminen on hyvä asia. Näyttää siltä, että jatkuvaan kasvatukseen perustuville menetelmille on jatkossa nykyistä enemmän kysyntää metsänomistajakunnan muuttuessa. Metsähallitus on yhteiskunnallisesti merkittävä toimija, ja on selvää, että Metsähallituksen toiminnassa peilataan yhteiskunnallista keskustelua. On luontevaa, että myös Metsähallitus monipuolistaa metsänkäsittelymenetelmiään.

Suomessa sahateollisuus käyttää kolmanneksen vuosittain hakattavasta puusta ja ratkaisevassa roolissa fossiilivapaaseen yhteiskuntaan siirryttäessä. Sahateollisuuden pitkäaikaisesti hiiltä sitoviin tuotteisiin tarvitaan riittävästi laadukasta raaka-ainetta. Metsähallituksen rooli puun myyjänä on kansallisesti merkittävä, ja moni sahateollisuuden toimija hankkii suuren osan käyttämästään puusta Metsähallitukselta. Metsähallitus on itse arvioinut, että täysin jatkuvaan kasvatukseen siirtyessään sen hakkuut putoaisivat kolmanneksella. Tämä olisi sahateollisuuden kannalta erittäin vaikea tilanne. Kaikissa Metsähallitusta koskevissa päätöksissä tulisikin huomioida kokonaiskestävyys.

Jatkuvaan kasvatukseen liittyvät tieto- ja osaamistarpeet ovat suuria. Perinteisesti jaksollisen kasvatuksen menetelmiä käyttäneet toimijat ovat uuden oppimisen edessä. Helposti omaksuttavaa tietoa, suosituksia, koulutusta ja käytännön kokemuksien jakamista kaivataan runsaasti. Hektisessä puunhankinnan arjessa täysin uudenlaisen menetelmän käyttöönotto ei ole ensisijainen ratkaisu – etenkään jos siihen liittyy huolia ja epävarmuuksia. Tarvitaankin runsaasti käytännön toimintaan peilaavaa tutkimus- ja kehitystyötä, jotta jatkuvan kasvatuksen menetelmät saataisiin taloudellisesti kilpailukykyiseksi ja metsien uudistumisen ja elinvoiman kannalta varmoiksi.

Metsien käytössä pitää huomioida kaikki kestävyyden osa-alueet tasapainoisesti. Suorastaan kliseiseltä kuulostava helppo heitto sisältää suuremman viisauden kuin ensikuulemalta ajattelee. Tuskin kukaan on pystynyt aukottomasti arvioimaan, kuinka kestävyyden osa-alueet aidosti yhdistyvät täysin ristiriidattomasti. Metsäkeskustelussa on vuosikymmenien aikana edetty taloudellisen kestävyyden korostamisesta ekologisen kestävyyden tärkeyteen. Metsien käyttö elää ajassa ja niin myös metsien käsittelytavat.

Oman metsäurani aikana olen nähnyt kehityksen, jossa varsin suoraviivainen puuhun perustuva ajattelu on laajentunut kokonaisvaltaiseen metsäekosysteemin toiminnan ymmärtämiseen. Ehkä seuraava vaihe onkin sellainen, missä tunteet ja mielikuvat muokkaavat käsitystämme hyvästä metsien hoidosta ja kestävyyden mittarit laajenevat kattamaan myös aiemmin heikosti tunnistetun kulttuurisen kestävyyden. Tässä ajassa painotetaan ympäristön kannalta kestävimpiä ratkaisuja. Ympäristön kannalta paras ratkaisu ei välttämättä ole taloudellisesti optimaalisin, kulttuurisesti kestävin tai kaunein katsella.

Kyse on painotuksista – mitä lopulta halutaan. Jos fokukseen laitetaan ympäristöviisas metsien käyttö, jossa halutaan vahvistaa luonnon monimuotoisuutta, ylläpitää metsien hiilinieluja, maksimoida luonnosta saatavien antimien määrä ja minimoida vesistövaikutukset, ei ratkaisu löydy ainoastaan hakkuutavan valinnasta vaan edellyttää huomattavasti kokonaisvaltaisempaa tarkastelua. Ympäristöviisasta metsien hoitoa on mahdollista toteuttaa hakkuutavasta riippumatta. Toisaalta pelkkä hakkuutavan valinta ei varmista monimuotoista metsäluontoa.

Kun olemme tekemisissä metsien kanssa, olemme tekemisissä luonnon kanssa. Tämä itsestäänselvyydeltä kuulostava tosiasia unohtuu herkästi. Luonto ei ole kone eikä luonto tottele ihmisten sääntöjä – ei ainakaan kaikissa tapauksissa. Siksi yksittäisen käsittelytavan nostaminen absoluuttisesti muita paremmaksi on järjetöntä. Jaksollisen metsänkasvatuksen ihannointi ainoa mahdollisena toimivana ratkaisuna on aivan yhtä absurdia kuin jatkuvan kasvatuksen absoluuttiseen ylivoimaan uskominen. Todellisuus lienee jossain näiden käsittelyvaihtoehtojen välimaastossa. Ihanteellista olisikin, jos tulevaisuudessa tietomme, taitomme ja uskomme riittäisi valitsemaan kulloiseenkin kohteeseen, kullekin metsänomistajille sopivimman käsittelyvaihtoehdon – tai käsittelemättä jättämisen silloin kun se on tarkoituksenmukaisinta.