SELLUSAHOJEN STRATEGINEN SYKLI 

Sahamiesurani alkutaipaleella 2000-luvun alussa sain kunnian työskennellä perinteikkäällä Kotkan (Norjan) sahalla. Tuolloin Kotkassa oli vielä melko tuore, 90-luvulla integroitujen paperikoneiden ehdoilla uudistettu saha, jossa pienehköjä kuusitukkeja sahattiin heikolla käyttösuhteella hakkeen määrä maksimoiden. Kohti 2000-luvun puoliväliä sahan ja paperikoneet tuolloin omistaneessa Stora Ensossa alkoi strategia muuttua. Sahateollisuus nähtiin omana strategisena divisioonanaan ja sahan tavoitteet muuttuivat. Käyttösuhdetta eli saantoa alettiin järjestelmällisesti parantamaan ja sahan oli tarkoitus tehdä tulosta, eikä pelkästään haketta ja purua. Kehitys huipentui vuonna 2001 uudelleen avattuun höyläämöön ja vuonna 2004 toteutettuun sahalinjainvestointiin, joka mahdollisti Kotkassa järeämpien kuusitukkienkin sahaamisen tehokkaasti ja tarkasti.

Historia ja syklit toistavat itseään, eivät pelkästään mekaanisessa- ja kemiallisessa metsäteollisuudessa vaan myös metsäyhtiöiden strategioissa. 2000-luvun alusta aina edelliseen finanssikriisiimme asti sahateollisuus nähtiin strategisena bisneksenä kaikissa kolmessa metsäkonsernissa ja sitä kehitettiin mm. jalostusta lisäämällä. 2010-luvulle tultaessa alkoi uusi strateginen sykli. Nyt olemmekin tilanteessa, jossa metsäkonserneista UPM ja Metsä-Group ”kieltävät” koko sahateollisuuden olemassaolon piilottamalla sen lukuineen selluteollisuuden alle. Stora Ensossa puolestaan kipuillaan strategioiden välillä: Sahaus ja puutuotebisnes kannattaa erinomaisesti muualla kuin Suomessa, jossa laitoksia joko suljetaan (Kitee), kehitetään (Varkaus) tai siirretään UPM:n ja Metsä-Groupin tavoin selluteollisuuden alle (Uimaharju ja Veitsiluoto). Mielenkiintoista nähdä mihin suuntaan Stora Enson strategia Suomessa kehittyy uuden toimitusjohtajan ja puutuotedivisioonan johtajan ohjauksessa.

Metsä Groupin Rauman sahainvestointi on herättänyt paljon ilon kiljahduksia näinä synkkinä talouden aikoina. Tämä on ymmärrettävää, sillä juuri investointejahan Suomi kaipaa. Juhlavien tiedotteiden taakse näkeville kollegoille ja kilpailijoille Rauman sahainvestointi on kuitenkin mörkö. Sahateollisuuden tuotot Suomessa ovat viime vuosina olleet niin heikkoja, ettei yhdelläkään yksityisellä sahafirmalla ole varaa Rauman kaltaiseen 200 miljoonan euron sahainvestointiin. Väitän, ettei olisi Metsä-Groupillakaan, jos investointi pitäisi rahoittaa sahateollisuuden tuotoilla.  Sahainvestointia ei tarvitse kuitenkaan perustella rahoittajille, eikä edes osuuskunnan metsänomistajille, kun sahojen tappiolliset luvut on piilotettu hyvin tuottavan selluteollisuuden alle. Selluteollisuuden ehdoilla tunnutaan menevän myös Rauman investoinnissa. Jälleen asiaan vihkiytymättömiä on helppo jallittaa täysin automatisoidulla, uuden teknologian sahalla, mutta alan asiantuntijat ymmärtävät hyvin, ettei Rauman laitoksen suunniteltu vajaasärmälautojen hakettaminen millään tapaa edusta uutta teknologiaa, eikä yksinkertaisesti ole kannattavassa sahateollisuudessa mahdollista. Kuten luultavasti ei ole 200 miljoonan euron hankkeen poistojenkaan kuittaaminen. Tässä strategisessa syklissä päätöksiä kuitenkin tehdään selluteollisuuden ehdoilla ja siihen sopivat suuremmat hakemäärät ja sellutehtaiden tapaan valvomosta ajettu saha.

Maallikko voisi nopeasti ajatella: ” Jos Metsä yli-investoi ja sahaa tehottomasti Raumalla, eikö sen pitäisi hyödyttää kilpailijasahureita” Valitettavasti ei. Rauman ylimitoitettu sahahanke on monella tapaa pelottava:

  • 200 miljoonan euron hanke luo illuusion sahojen hyvästä taloustilanteesta ja investointikyvystä.
  • Suunniteltu ylisuuri mäntyyn perustuva tuotanto kiristää jo etukäteen vääristettyä tukin kilpailutilannetta Lounais- ja Länsi-Suomessa ja pahimmillaan pakottaa ylittämään kestävät hakkuutasot
  • Sahatavaran bulkkimäntymäärät eivät, kuin korkeintaan huippusuhdanteessa, mahdu jo muutenkin hankalille mäntymarkkinoille
  • Sahahakkeen hinta Suomessa on noussut viimevuosina selvästi Äänekosken sellutehtaan ja muiden kemiallisen metsäteollisuuden investointien myötä. Sivulautojen mittava hakettaminen Raumalla uhkaa pahimmillaan kääntää hakkeen hinnan jälleen laskuun.
  • Sahatavara sitoo hiiltä selvästi kemiallisen metsäteollisuuden tuotteita pidempään. On ympäristönäkökulmasta erittäin kyseenalaista tarkoituksellisesti hakettaa sahatavaraksi kelpaavaa tukkia selluteollisuuden raaka-aineeksi.

Kääntyisipä metsäkonsernien strateginen sykli jo!       

 

Tommi Sneck

Tommi Sneck

Hallituksen puheenjohtaja

Kirjoittaja on Sahateollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja ja Koskisen Oy:n sahateollisuuden johtaja.

Share This