0sm89juzc4wj6vbr135qt7p7ntp3r4

SELKEÄLLÄ KONSEPTILLA KOHTI KASVUA 

Sahateollisuus ry:n jäsenistö kasvoi alkukeväästä Utajärvellä toimivan Orasko Oy:n liityttyä osaksi yksityisen sahateollisuuden edunvalvontajärjestöä.

Vuonna 2010 perustettu Orasko Oy keskittyi alun perin ainoastaan sahatavaran vientiin ja välitykseen. Päämarkkina oli omistaja–toimitusjohtaja Hany Yacoubin kotimaa Egypti, mutta suomalaista, virolaista ja venäläistä sahatavaraa vietiin, ja viedään yhä myös Lähi-itään ja Pohjois-Euroopan markkinoille. Nelisen vuotta sitten Orasko Oy osti velkasaneeraukseen joutuneen, Mustikkakankaan teollisuusalueella sijainneen, pikkutukkeja sahanneen Timo Timber Oy:n.

– Alkuaika oli vaikeaa, sillä edeltävän yrityksen maine alueella ei ollut kovin hyvä. Onneksi Utajärven Yrityspuisto Oy antoi tukensa toiminnalle, kertoo sahanjohtaja Olli Turunen.

 

Uusi saha rakenteilla

Nykyisellä linjalla sahataan mäntyparrua sekä pienidimensioista sahatavaraa puusepänteollisuuden ja huonekaluteollisuuden tarpeisiin. Tämän lisäksi Orasko toimittaa välityskauppana myös muita laatuja.

– Tarjoamme toimivan, valmiin vientikanavan Egyptiin myös muille alan toimijoille, Turunen vinkkaa.

Sahan vuotuinen kapasiteetti on noin 60 000 m3. Kuusen osuus on vain noin 15 % ja pääosa sahatavarasta on mäntyä. Yrityksellä ei ole omaa puunhankintaorganisaatiota, vaan pikkutukit ostetaan toimituspuuna. Kauppaa tehdään tilaisuuden tullen toki myös suoraan paikallisten metsänomistajien kanssa.

– Pohjois-Pohjanmaalla on tähän tarkoitukseen erinomaisen hyvää raaka-ainetta. Puut ovat terveoksaisia ja sopivan tiheäsyisiä, Turunen kiittelee ja jatkaa; – Sahan logistinen sijainti on erinomainen. Kotisatamaan Ouluun on matkaa vain viitisenkymmentä kilometriä ja raaka-aineen kuljetusmatkat jäävät niin ikään lyhyiksi.

Nyt kolmisenkymmentä henkeä työllistävä Orasko on investoinut uuteen sahalinjaan. Ensimmäiset koe-erät on jo ajettu ja täydellä kapasiteetilla pyöriessään linjojen yhteenlaskettu tuotanto on 200 000 m3. Tälle vuodelle tavoite on noin 90 000 m3.

– Nykyinen tukinlajittelija ei sovellu isoille tukeille, joten se rajoittaa tuotantoa. Uuden lajittelijan odotetaan valmistuvan ensi vuoden syksyyn mennessä.

Pääosa tuotannosta toimitetaan asiakkaille tuoreena ja tarvittaessa kuivaus ostetaan alihankintana. Käynnissä oleva investointiohjelma pitää sisällään kuitenkin myös oman lämpölaitoksen ja kuivaamon, tuore- ja kuivalajittelulaitokset sekä paketointilaitoksen. Parin vuoden kuluttua Utajärvellä pyöriikin jo täysiverinen kahden linjan sahalaitos.

Oraskon operatiivisesta toiminnasta vastaava Turunen toteaa Sahateollisuuden jäsenyyden olevan yksi askel oman aseman vakiinnuttamiseksi ja tärkeää ennen kaikkea tiedonkulun näkökulmasta.

– Yhdistyksen tuottama valmis tilastotieto on kullanarvoista ja säästää omaa aikaa. Myös toimikuntien työ ja niissä käytävä keskustelu sekä yleinen ajatustenvaihto jäsenistön kesken hyödyttää kaikkia, jotka haluavat olla aktiivisesti mukana kehittämässä toimialaa.

Share This