TOMMI SNECK JATKAA SAHATEOLLISUUDEN PUHEENJOHTAJANA
Sahateollisuus ry valitsi syyskokouksessaan 16.11. Tommi Sneckin jatkokaudelle yhdistyksen puheenjohtajaksi. Sneck johtaa Koskisen Oy:n sahateollisuutta. Vuonna 2023 varapuheenjohtajina toimivat Kalle Junnikkala Junnikkala Oy:stä ja Markus Luodelahti JPJ-Wood Oy:stä.
Tulevana vuonna Sahateollisuus keskittyy erityisesti hallitusohjelmavaikuttamiseen. Sahateollisuus ry julkaisee hallitusohjelmatavoitteensa 29.11. vaikuttajapäivässään. ”Seuraavan hallituksen on pystyttävä parantamaan merkittävien vientialojen kuten sahateollisuuden toimintaedellytyksiä. Sahateollisuuden kannalta puun saatavuuden turvaaminen on keskeisin tavoite”, puheenjohtaja Tommi Sneck toteaa. Metsäsektorilla EU-asiat ovat luoneet epäselvyyttä toimintaympäristöön. ”Metsiä koskeva toimivalta ei saa valua pala palalta Brysseliin”, Sneck painottaa.
Nykyisellä valtioneuvostolla olisi myös vielä työlistalla asioita, joilla pystytään parantamaan teollisuuden kilpailukykyä. ”Teollisuus ja kuljetusalat ovat vaatineet jo pitkään ammattidieselin käyttöönottoa. Päättäjien tulisikin tehdä töitä asian eteen ja sopia yhteistuumin asiasta vielä lähiviikkojen aikana. Ammattidiesel olisi konkreettinen, kilpailukykyä parantava toimenpide”, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja Tino Aalto korostaa.
Hallitusohjelmavaikuttamisen lisäksi Sahateollisuus ry muun muassa uudistaa strategiansa ensi vuoden aikana ja laatii luonnon monimuotoisuuden tiekartan yhteistyössä puuta jalostavan teollisuuden kanssa.
Sahateollisuuden syyskokoukselle toi tervehdyksen maa- ja metsätalousministeri Antti Kurvinen.
Lisätiedot:
Tommi Sneck, Sahateollisuus ry:n puheenjohtaja, 040 5498 218
Tino Aalto, Sahateollisuus ry:n toimitusjohtaja, 050 574 8713