LUONNONHOIDON PERUSTEET

• Luonnonhoidolla turvataan metsien monimuotoisuutta metsien käsittelyn yhteydessä.
• Metsänomistajan tavoitteet luonnonhoitoon kartoitetaan jokaisen puukaupan yhteydessä
• Toimenpiteet parantavat puuntuotannon ja metsätalouden edellytyksiä pitkällä tähtäimellä
• Luontoa ja ympäristöä voidaan hoitaa kustannustehokkaasti, kun toimenpiteet kohdennetaan oikein

Mistä luonnonhoidossa on kyse?

 Luonnon monimuotoisuutta voidaan metsätaloudessa lisätä luonnonhoidon toimenpiteillä. Luonnonhoidosta on tullut vuosikymmenten aikana osa metsätalouden arkipäivää. Toimenpiteet tähtäävät lajeille tärkeiden elinympäristöjen ylläpitämiseen ja parantamiseen; monipuolinen puusto, kuten lehtipuut ja lahoavat puut ovat olennainen osa pohjoisen havumetsän elämää. Lahopuilla elävät tuhannet eliölajit ovat tärkeitä esimerkiksi ravinteiden kierrolle. Myös puhtaiden vesien turvaaminen on tärkeä osa luonnonhoitoa.

Metsänomistaja hyötyy luonnonhoidon toimenpiteistä monin tavoin. Taloudellisen tuoton ohella luontoarvot ja virkistysmahdollisuudet sekä metsän monet muut hyödyt ovat suomalaisille metsänomistajille tärkeitä. Monimuotoinen metsäluonto parantaa myös puuntuotannon edellytyksiä ja auttaa puustoa kestämään paremmin esimerkiksi ilmastonmuutoksen tuomia haasteita.

Luonnonhoidon menetelmät perustuvat tutkittuun tietoon ja parhaisiin käytäntöihin. Osa luonnonhoidon toimenpiteistä perustuu lain ja sertifioinnin vaatimuksiin, mutta metsänomistajalla on runsaasti valinnanvaraa päättää luonnonhoidon toimenpiteiden käytöstä omassa metsässään. Sahateollisuuden metsäympäristöohjelmaan on koottu harkittu kokonaisuus luonnonhoidon avaintoimenpiteitä helpottamaan metsänomistajan päätöksentekoa.

Miten luonnonhoitoa toteutetaan käytännössä?

Luonnonhoidon toimenpiteet toteutetaan metsänhoitotöiden rinnalla. Metsäympäristöohjelman toimenpiteillä metsänomistaja voi lisätä metsiensä monimuotoisuutta esimerkiksi turvaamalla metsässään olemassa olevan lahopuun säilymisen, lisäämällä kasvatettavien puulajien määrää tai säästämällä riistalle piiloutumiseen ja ruokailuun sopivia tiheiköitä.

Suunnitelma luonnonhoidon toimenpiteistä tehdään puukaupan yhteydessä. Puunostajat keskustelevat metsänomistajan kanssa luonnonhoidon keinoista ja kartoittavat samalla metsänomistajan tavoitteita. Toimenpiteiden lähtökohtana voivat olla metsänomistajan tavoitteet, metsätyyppi tai se,  kuinka paljon euroja toteutukseen voidaan käyttää. Toimenpiteitä voidaan tehdä kustannustehokkaasti huolehtimalla niiden hyvästä suunnittelusta ja toteutuksesta.

Lisätietoja:

Metsänhoidon suositukset talousmetsien luonnonhoitoon

Kuva: Vastavalo, Anja Vest

RIISTATIHEIKÖIDEN SÄÄSTÄMINEN

• Riistaeläimille tärkeitä pienialaisia tiheiköitä voidaan jättää 2–5 kpl hehtaarille esimerkiksi säästöpuuryhmien yhteyteen, vesistöjen suojavyöhykkeille tai kivisiin ja kosteisiin maastonkohtiin
• Tavoitteena hallittu hoitamattomuus – turha ja aikaa vievä aluskasvillisuuden siistiminen pois
• Hyvä riistametsä tuo iloa metsästäjälle ja luonnon tarkkailijalle

Mistä riistatiheiköissä on kyse?

Riistatiheiköt ovat pienialaisia tiheikköjä, joissa säästetään olemassa olevia pensaita ja pieniä puita. Riistatiheikön pinta-ala on joitain aareja (0,5–2 aaria; 1 aari = 10 x 10 metriä). Riistatiheikköjä jätetään, jotta kasvava metsä säilyisi sopivana eläimille. Tiheiköt hyödyttävät monia metsälajeja, mutta erityisen tärkeitä ne ovat metsäkanalinnuille, jotka käyttävät niitä suoja- ja ruokailupaikkoina.

Miten riistatiheiköitä säästetään käytännössä?

Riistatiheiköitä suositellaan jätettäväksi 2–5 kpl hehtaarille. Niitä voidaan jättää kaikkien metsänhoidon työlajien yhteydessä. Riistatiheikön tärkein puulaji on kuusi; erityisesti sellaiset kuuset, joissa oksat ylettyvät maahan. Myös muita puulajeja ja kookkaampia puita voidaan jättää, esimerkiksi mäntyjä hakomispuiksi tai koivuja teerien ruokailupuiksi. Hyvä riistatiheikkö sisältää erikokoisia puita ja sijaitsee paikassa, jossa kasvaa runsaasti mustikanvarpuja.

Hyviä paikkoja riistatiheiköille ovat esimerkiksi vesistöjen varsien suojakaistat ja pienvesien lähiympäristöt sekä erilaiset kosteat painanteet. Riistatiheiköitä kannattaa jättää myös kangasmaan ja suon välisille vaihettumis- ja reunavyöhykkeille. Riistatiheiköt sopivat hyvin myös säästöpuuryhmien yhteyteen sekä kivisiin ja muihin hankalasti raivattaviin ja hakattaviin maastonkohtiin.

Lisätietoja:

Metsänhoidon suositukset riistametsänhoitoon

Riistanhoito talousmetsissä (Metsäkeskus)

Kuva: Tapio, Lauri Saaristo

SEKAPUUSTOISUUDEN SUOSIMINEN

• Sekametsän kasvatushakkuissa säilytetään kaikkia alkuperäisiä puulajeja
• Lehtipuusekoitus kuusikoissa parantaa puiden kasvua
• Myös kuusi-mänty -sekametsät lisäävät monimuotoisuutta
• Sekametsässä on pienempi riski metsätuhoille
• Monipuolinen puusto lisää metsän elämää ja terveyttä – ja on ilo silmälle

Mistä sekapuustoisuudessa on kyse? 

Metsä koostuu tietystä vallitsevasta puulajista, jonka rinnalla voidaan kasvattaa vaihtelevaa osuutta muita puulajeja. Tätä kutsutaan metsien sekapuustoisuudeksi. Sekapuustoisuuden lisääminen ymmärretään yleensä lehtipuiden kasvattamisena havupuiden joukossa, mutta myös kuusi-mänty -sekametsillä lisätään metsän puulajien vaihtelua.

 Sekapuustoisuudella on monia etuja. Sekapuustoisuus on tärkeää etenkin metsien terveydelle ja hyvinvoinnille. Koska useimmat sieni- ja hyönteistuholaiset ovat riippuvaisia tietystä isäntäpuulajista, sekapuustoiset metsät kestävät paremmin tauteja verrattuna yhden puulajin metsiköihin. Erityisesti lehtipuut parantavat myös metsän maaperää, sillä lehdistä syntyvä karike vähentää maan happamoitumista ja parantaa ravinteiden kiertoa.

 Monipuolinen latvuskerros päästää maahan enemmän valoa, mikä parantaa monien kasvilajien, kuten mustikan, kasvumahdollisuuksia. Mitä monipuolisempi puusto metsässä on, sitä monipuolisemmin metsässä on myös elämää. Esimerkiksi haapa on monimuotoisuudelle erityisen tärkeä puulaji, koska sillä elää satoja juuri siihen erikoistuneita eliöitä.

Miten sekapuustoisuutta ylläpidetään käytännössä?

 Metsiä voidaan kasvattaa sekapuustoisina aivan karuimpia männiköitä lukuun ottamatta. Kaikissa metsätalouden toimenpiteissä hyvä yleisohje on jättää käsittelyn jälkeen metsikköön kasvamaan yhtä monta puulajia, kuin siellä oli ennen toimenpiteitä. Puuston harvennuksissa tulisi tavoitella vähintään kolmea kasvatettavaa puulajia. Yksittäisten raitojen, haapojen, leppien ja jalopuiden säästäminen on helppo tapa ylläpitää metsän monipuolista puulajistoa.

Sekapuustoisuuden säilyttäminen (Metsäkeskus)

Kuva: Vastavalo, Pertti Harstela

SOIDEN REUNAVYÖHYKKEIDEN TURVAAMINEN

• Suon reunavyöhykkeet jätetään kokonaan metsätalouden käsittelyn ulkopuolelle tai ne käsitellään varovaisesti hakkaamalla yksittäisiä puita, säilyttäen monipuolinen lajisto sekä puiden koon ja tiheyden vaihtelu
• Vyöhykkeitä ei raivata ja maanpintaa ei rikota ajourilla tai maanmuokkauksilla
• Reunavyöhykkeet tarjoavat nisäkkäille, linnuille ja hyönteisille ruokaa ja suojaa
• Reunavyöhykkeet pidättävät ja puhdistavat vettä sekä lisäävät maisemallista vaihtelua

Mistä soiden reunoissa on kyse?

Suon ja metsän väliin jää yleensä alue, jossa kasvaa sekä suolla että metsässä viihtyvää kasvillisuutta. Tätä aluetta kutsutaan suon vaihettumisvyöhykkeeksi. Suon kosteuden takia vyöhykkeellä on usein monipuolisesti erilaista kenttä- ja pensaskerroksen kasvillisuutta, ja puuston tiheys sekä koko vaihtelevat.

Suon reunavyöhykkeet ovat omaleimaisia elinympäristöjä, koska joukkoon mahtuu sekä suolle että metsille tyypillistä lajistoa. Reunavyöhykkeet tarjoavat monille eläimille ruokaa, suojaa ja pesäpaikkoja. Kosteudesta hyötyy runsas joukko hyönteisiä, jotka puolestaan ovat ravintoa metsäkanalintujen poikasille. Vaihettumisvyöhykkeet ovat tärkeitä myös maiseman kannalta: suon ja metsän välinen vyöhyke on usein kohta, johon hakkuu rajataan.

Miten reunavyöhykkeitä turvataan käytännössä?

Vaihettumisvyöhykkeet tulisi jättää kokonaan hakkaamatta tai esimerkiksi poimia vain yksittäisiä, taloudellisesti arvokkaimpia puita. Hakkuissa säilytetään soiden reuna-alueiden puiden ja pensaiden koon, tiheyden ja lajiston kirjo. Maiseman säilyttämiseksi hakkuissa vältetään jyrkkää rajausta reunavyöhykkeen ja hakkuualueen välillä. Metsäkoneiden ajourat suunnitellaan niin, että maanpinta rikkoutuu mahdollisimman vähän.

Vaihettumisvyöhykettä ei raivata, vaan pienempien puiden ja pensaiden tarjoama suoja eläimille säilytetään mahdollisimman hyvin. Jos suon vaihettumisvyöhyke on kapea ja jyrkkä, kivennäismaan puolelle voidaan säästää sopivan levyinen kaistale puustoa. Metsänomistaja voi myös halutessaan jättää soiden reunoille tavanomaista laajemman reunavyöhykkeen.

Lisätietoja:

Soiden reunojen vaihettumisvyöhykkeet (Metsäkeskus)

Kuva: Vastavalo, Jukka Kangas

LAHOPUUN SÄÄSTÄMINEN

• Lahopuun hajoamista vältetään puunkorjuussa ja maassa olevaa lahopuuta ei korjata pois
• Myös energiapuun korjuussa säästetään kovaa lahopuuta
• Lahopuun määrän lisääminen on tärkein yksittäinen monimuotoisuutta edistävä teko
• Lahopuussa elävät lajit pitävät osaltaan tuholaiset kurissa
• Lahopuut ovat merkittävä hiili- ja ravinnevarasto, josta hyötyy myös uusi puusukupolvi

Mistä lahopuun säästämisessä on kyse?

Lahopuulla tarkoitetaan kuollutta puuta tai puunosaa. Noin neljännes Suomen metsissä elävistä lajeista on riippuvaisia lahoavasta puusta. Lahopuilla elää kirjava joukko eri lajeja, mutta erityisen tärkeää se on lahottajasienille, hyönteisille, sammalille ja jäkälille. Myös monet linnut ja nisäkkäät pesivät lahoavien puiden koloissa. Lahopuun vähäinen määrä talousmetsissä on tällä hetkellä merkittävin metsälajien uhanalaisuuden syy ja uhkatekijä.

Lahopuun säästäminen kannattaa, koska se parantaa metsien hyvinvointia palauttamalla puihin sitoutuneet ravinteet takaisin kiertoon. Kuolleet puut eivät ole terveysriski eläville puille. Monimuotoinen lahopuulla elävä lajisto pitää huolen siitä, etteivät yksittäiset hyönteis- tai sienituholaiset pääse runsastumaan liikaa.

Miten lahopuuta säästetään käytännössä?

Lahopuuta murskaantuu normaalisti suuria määriä hakkuissa ja maanmuokkauksessa, ellei asiaan kiinnitetä huomiota. Järeää lahopuuta häviää myös paljon, kun sitä korjataan energia- ja polttopuuksi. Kustannuksiltaan edullisin tapa lisätä lahopuuta on minimoida hakkuualalla ennestään olevan lahopuun häviäminen.

Lahopuiden hajoamista voidaan vähentää huolellisella toteutuksella. Hakkuissa ja maanmuokkauksessa järeät ja pitkälle lahonneet maapuut ensisijaisesti kierretään, koska ne eivät kestä siirtämistä. Eniten tulisi nähdä vaivaa sellaisten runkojen kiertämiseksi, jotka ovat luonnossa harvinaisia ja joiden kehittyminen on vienyt pitkän ajan. Kovat ja kestävät maalahopuut voidaan siirtää ajouralta sivuun, mikäli niiden kiertäminen on hankalaa. Maalahopuita ei korjata puunkorjuun yhteydessä kohteelta pois. Kovaa lahopuuta säästetään myös energiapuun korjuussa.

Terveessä, luonnoltaan rikkaassa metsässä on kuolleita puita. Metsien hyönteistuhoriskin ehkäisemiseksi tuoreet ja vahingoittuneet puut (joissa on vihreä latvus) tulee kuitenkin korjata pois metsätuholain edellyttämällä tavalla. Laki ei koske esimerkiksi yksittäisiä tuulenkaatoja, mutta jos metsässä on hehtaarilla vahingoittuneita kuusia enemmän kuin 10 kiintokuutiometriä, laki vaatii poistamaan sitä ylimenevän osan määräaikaan mennessä. Männyn kohdalla vahingoittunutta puuta pitää olla yli 20 kiintokuutiometriä, jotta ylimenevä osuus tulee lain mukaan poistaa määräaikaan mennessä. Kuollut ja lahoava lehtipuu ei aiheuta metsätuhoriskiä ympäröivälle metsälle.

Lisätietoja:

Lahopuiden säästäminen (Metsäkeskus)

Muistilista metsätuholain velvoitteista (Metsäkeskus)

Kuva: Tapio, Hannes Pasanen

TEKOPÖKKELÖIDEN TEKEMINEN

• Tekopökkelö tehdään katkaisemalla valittu puu 2–5 metrin korkeudelta ja niitä jätetään 2-5 kpl hehtaarille elävien säästöpuiden lisäksi
• Tekopökkelöt ovat helppo ja kustannustehokas tapa lisätä lahopuuta
• Kuolleet puut houkuttelevat metsään tikkoja, tiaisia, kääpiä ja kovakuoriaisia – luonnon tarkkailija kiittää
• Jo 15 sentin paksuinen pökkelö on hyvä pesäpuu esimerkiksi hömötiaiselle

Mistä tekopökkelöissä on kyse?

Tekopökkelöt ovat puunkorjuun yhteydessä katkaistujen puiden korkeita kantoja. Talousmetsissä olevan kuolleen puun määrää tulisi lisätä, ja pulaa on sekä pystyssä että maassa olevista lahopuista. Tekopökkelöt ovat helppo ja nopea keino lisätä lahopuuta sekä kasvatus- että uudistushakkuissa.

Maassa olevilla järeillä maapuilla elää suuri joukko hyönteisiä ja lahottajasieniä, joista monet ovat uhanalaistuneet sopivien lahopuiden puuttuessa. Myös kuolleista pystypuista on pulaa ja ne hyödyttävät erityisesti kolopesijöitä. Varsinkin kasvatusmetsissä on pulaa sopivista kolopuista, joten lehtipuusta tehtyjen tekopökkelöiden jättäminen harvennuksissa hyödyttää merkittävästi metsien monimuotoisuutta.

Miten tekopökkelöitä tehdään käytännössä?

Tekopökkelöitä tehdään ensisijaisesti lehtipuista, mutta myös havupuut kelpaavat. Käytännössä valittu puu katkaistaan hakkuukoneella noin 2–5 metrin korkeudelta. Pökkelöiksi valitaan pääsääntöisesti järeitä puita, mutta jo 15 senttimetrin paksuiset lehtipuut toimivat hyvinä kolopuina. Tekopökkelön latvaosa on suositeltavaa jättää pökkelön viereen, jolloin muodostuu sekä pysty- että maalahopuuta.

Tekopökkelöitä voidaan tehdä kaikkien hakkuiden yhteydessä. Yleensä tekopökkelöitä jätetään 2–5 kpl hehtaarille. Luonnonhoitoa painottava metsänomistaja voi halutessaan päättää suuremmastakin määrästä. Varsinkin lehtipuista tehtyjä tekopökkelöitä voidaan jättää huoletta enemmän, sillä niihin ei liity hyönteistuhoriskiä.

Tekopökkelöitä voidaan käyttää merkkeinä metsään jätetyille säästöpuuryhmille, riistatiheiköille tai muille huomionarvoisille kohteille, kuten muinaisjäännöksille. Niitä voidaan tehdä myös teiden ja sähkölinjojen varsille. Pökkelöistä aiheutuvat tulonmenetykset ovat pieniä, etenkin kun puiksi valitaan lenkoja tai muuten vikaisia lehtipuita. Hyvä vaihtoehto on myös tehdä hieskoivusta tekopökkelöitä säästöpuiksi jättämisen sijaan, jolloin vältetään voimakas hieskoivun vesominen taimikossa.

Lisätietoja:

Tekopökkelöiden tekeminen (Metsäkeskus)

Kuva: Tapio, Hannes Pasanen

VÄHÄTUOTTOISTEN KOHTEIDEN SÄÄSTÄMINEN

• Hankalasti korjattavien ja vähätuottoisten kohteiden käsittely on helppoa: ne kierretään puunkorjuussa – luonto ja lompakko kiittävät
• Ympäristöstään poikkeavat kohteet ovat tärkeitä monille harvinaisille lajeille
• Samalle kohteelle tai sen läheisyyteen voidaan keskittää myös riistatiheiköt ja säästöpuut – monta kärpästä yhdellä iskulla
• Kannattamaton ja vähätuottoinen turvemaa kannattaa puuston korjuun jälkeen jättää palautumaan luonnontilaiseksi

Mistä vähätuottoisissa kohteissa on kyse?

Talousmetsissä on paljon kohteita, jotka ovat puuntuotannollisesti vähätuottoisia. Näitä ovat esimerkiksi kivikot, kalliot sekä karut turvemaat. Osa kohteista on hyvin pienialaisia, mutta kallioiset alueet ja suot voivat olla laajempiakin. Usein vähätuottoisuus johtuu kasvupaikalle tyypillisistä asioista, kuten kosteudesta tai kuivuudesta.

Vähätuottoisilla kohteilla on usein hankalat puuston korjuu- ja uudistamisolosuhteet. Esimerkiksi kosteat painanteet on järkevintä kiertää erityisesti kesällä hakattavissa kohteissa. Teknisesti hankalia kohteita ovat myös jyrkänteet, joiden puunkorjuu ja metsänuudistaminen on hankalaa.

Puuntuotannollisesti vähätuottoinen kohde voi olla monimuotoisuuden kannalta arvokas. Monet metsien harvinaiset lajit esiintyvät ympäristöstään poikkeavissa elinympäristöissä. Näitä voivat olla erityisen rehevät maastonkohdat, kuivat kalliot tai kosteat ympäristöt. Kivikoissa voi olla esimerkiksi riistalle sopivia tiheiköitä, joita on turha raivata pois. Kallioilla ja karuilla soilla voi puolestaan olla vanhoja, hitaasti kasvaneita puita, joiden uurteinen kaarna tarjoaa sopivia piilopaikkoja erilaisille hyönteisille.

Miten vähätuottoisilla kohteilla toimitaan käytännössä?

Vähätuottoisten kohteiden käsittely on helppoa: ne kierretään hakkuiden ja muun metsänhoidon yhteydessä. Mikäli kohteella on järeää puustoa, mutta se on vaikeaa tai mahdotonta korjata, voidaan puut hyödyntää säästöpuuryhmänä.

Osa soiden ojituksista on ollut metsätaloudellisesti kannattamattomia, koska suo on ollut heikkoravinteinen ja siksi puuston kasvu on jäänyt vähäiseksi. Vähätuottoisiksi kohteiksi luokitellaan metsälain mukaan turvemaat, joilla puuston vuotuinen runkopuun kasvu on alle yhden kuutiometrin vuodessa. Tällaisilla kohteilla olemassa olevan puuston voi korjata, jonka jälkeen kohde kannattaa jättää palautumaan hiljalleen ennalleen.

Lisätietoja:

Vaikeiden ja vähäarvoisten kohteiden kiertäminen (Metsäkeskus)

Kuva: Vastavalo, Rauno Pelkonen